Taiteilja Harri Larjoston aineistojen digitointi

Taiteilijan tuotanto elää usein monessa muodossa yhtä aikaa. Teokset syntyvät tiettyyn aikaan, tiettyyn paikkaan ja usein fyysisessä muodossa, jota ei ole alun perin tarkoitettu pysyväksi tai monistettavaksi. Vasta myöhemmin herää kysymys siitä, miten nämä teokset ja niitä dokumentoivat aineistot säilyvät tuleville vuosille – ja kenelle ne ovat tulevaisuudessa saavutettavia.

Valokuvaaja, video- ja installaatiotaiteilija sekä tilateoksia luonut Harri Larjosto otti yhteyttä kirjojen digitointia koskevalla kyselyllä. Kyseessä olivat kaksi hänen valokuvataidekirjaansa: Wicked Suites (2002) ja Näissä Huoneissa (1987). Teokset edustavat eri vaiheita Larjoston taiteellisessa tuotannossa, ja Wicked Suites kokoaa yhteen hänen töitään yli kymmenen vuoden ajalta.

“Näissä Huoneissa oli ensimmäinen julkaisuni ja se muodosti tärkeän statementin uran alussa olevan valokuvataiteilijan esiintulona. Aika oli täysin analogista, sekä kuvaaminen, vedostaminen että offset-paino. Wicked Suites taas muodosti kirjaan viedyn välimatkan retrospektiivin ja julkaisu liittyi samannimiseen näyttelyyni Valokuvataiteen museolla.” Larjosto kertoo.

Kun alkuperäistä digimuotoa ei ole olemassa

Kummastakaan teoksesta ei ole alkuperäisiä digitaalisia vedoksia lopullisessa muodossaan. Tästä syystä digitointi ei ollut pelkkä tekninen toimenpide, vaan käytännössä ensimmäinen kerta, kun nämä teokset saatettiin digitaaliseen muotoon.

“2001 oltiin jo taittotyön osalta digimaailmassa, mutta pdf.paino-originaali oli kadonnut. Valokuvakirjat ovat olennainen osa valokuvataidetta.” Larjosto taustoittaa

Taidekirjojen digitointi vaati poikkeuksellista huolellisuutta. Erityisesti värien, kontrastien ja yksityiskohtien toistuminen alkuperäisiä vastaavalla tavalla oli keskeistä, jotta digitaaliset versiot vastaisivat mahdollisimman tarkasti painettuja teoksia. Tavoitteena ei ollut modernisoida tai muokata, vaan säilyttää teosten ilme ja tunnelma sellaisina kuin ne on aikanaan tarkoitettu nähtäväksi.

“Oli hienoa toimia yhteistyössä, koska kuvista sai riittävästi koevedoksia/tiedostoja ja lisäpyyntöihin / tarkennuksiin suhtauduttiin vakavasti ja asiantuntevasti.” Larjosto kehuu projektin sujuvuutta.

 

Työssä oli tärkeää digitoida kirjat aukeamittain. Valtaosa kuvista oli sommitelu aukeaman kokoisiksi kokonaisuuksiksi. Aukeama teoksesta Näissä Huoneissa. Julkaistu tekijänoikeuksien haltijan luvalla.

Aineisto kasvaa projektin mukana

Kirjojen digitoinnin edetessä mukaan tuli myös muuta aineistoa. Larjostolla oli kaksi laajaa lehtileikekansiota, jotka dokumentoivat hänen tuotantoaan, näyttelyitä ja teosten vastaanottoa. Kansiot digitoitiin sivu kerrallaan, säilyttäen alkuperäinen järjestys ja kokonaisuus.

“Niissä tulee esiin kriitikon tai kirjottajan suhde tehtyyn työhön, palaute kritiikkinä tai että työ on muita inspiroinut on tärkeää. Kommunikaatio!” Painottaa Larjosto lehtileikekansioiden tärkeyttä työn kontekstina. Ne eivät ole pelkkiä dokumentteja, vaan kertovat siitä, miten teokset on eri aikoina nähty, tulkittu ja vastaanotettu.

Digitoitu aineisto osana tulevaisuutta

Digitoinnin tavoitteena ei ollut ainoastaan säilyminen, vaan myös saavutettavuus. Larjoston digitoidut aineistot luovutetaan Kansallisgallerian kokoelmiin osaksi yhteistä kulttuuriperintöä. Samalla digitaalisessa muodossa oleva aineisto on helpommin jaettavissa myös perheen ja läheisten kesken.

Digitaalinen muoto tuo aineiston osaksi nykyhetkeä. Se mahdollistaa sen, että teoksiin ja niitä dokumentoiviin materiaaleihin voidaan palata riippumatta ajasta tai paikasta. Larjosto korostaa “(digitoinnin mahdollistavan) taiteellisen perinnön jaettavuuden, eikä vain yksittäiset leikekansiot jossain arkistossa”

Digitointi kulttuuritekona

Taiteilijan aineiston digitointi ei ole vain tekninen prosessi. Se on valinta säilyttää, jakaa ja tehdä näkyväksi työtä, joka on syntynyt tiettyyn aikaan ja paikkaan, mutta jolla on merkitystä myös tulevaisuudessa. Kun alkuperäiset teokset ovat fyysisiä ja ainutlaatuisia, digitaalinen muoto tarjoaa keinon varmistaa, että niiden sisältö ja merkitys säilyvät.

Larjosto kannustaa kaikkia luovan alan toimijoita aineiston digitointiin: “Suosittelen lämpimästi, vaikka kovalevyt, muistikortit, pilviserveritkin voivat hajota, kadota, niin hyvälaatuinen digimuoto mahdollistaa monenlaisen käytön.”